Merivesi

Merivesi-Falesia-beach-Algarve_8
Merivesi-Falesia-beach-Algarve_8

Merivesi aiheuttaa suolapitoisuudellaan haasteen sekä veden käyttämiseen että sen puhdistamiseen. Juomaveden tuottaminen merivedestä saattaa silti olla paras tapa tuottaa puhdasta vettä useissa tapauksissa. Merenrantakiinteistöt, joissa kaivon tekeminen ei ole teknisesti järkevää tai vanhaan kaivoon vuotaa merivettä. Tilapäinen vedentarve, jossa veden kuljettaminen on hankalaa. Veneissä tai laivoissa, joissa vedenkäyttö on kuitenkin suurta, veden tankkaus laiturissa ollessa voi olla työlästä. Kätevintä on kuitenkin se, että hanaa avatessa saat suoraan puhdasta, juomakelpoista vettä. Meriveden puhdistus juomavedeksi on menetelmänä kehittynyt lyhyessä ajassa, samoin kustannukset ovat laskeneet tasolle, jossa kuutiometrin hinnaksi tulee karkeasti laskien 3 euroa. Se on jo alle kunnallisen vedenjakelun hinnan.

Meriveden puhdistus

Esittelemme muutamia eri kokoisia laitteistoja. Nämä ovat erityisesti tarkoitettu toimimaan suolaisen veden puhdistuksessa. Muulla tavoin huonolaatuisen tai likaantuneen raakaveden puhdistukseen on huomattavasti kustannustehokkaampia laitteita. Esimerkiksi rautaa tai mangaania sisältävä kaivovesi tai järviveden käyttö juomavedeksi on pieni ongelma, johon löytyy ratkaisu muista laitteista. Isomman projektin laitteistohankinnassa kannattaa aina ensin olla yhteydessä myyntiosastoomme. Meriveden puhdistuslaitteet ovat enää askeleen päässä. Edustamamme laitteet toimivat myös valtamerikäytössä, jossa veden suolapitoisuus (3.5%) on moninkertainen verrattuna Itämeren alhaiseen pitoisuuteen (<1%).